Tulevat ja menneet tapahtumat

Vanajan Laulu feat. Birdy Skirdy Ultra Brata

image


Vanajan Laulun pitkään kypsyttelemä konsertillinen Ultra Bran musiikkia pääsee vihdoin kuuluville vappuaattona Palokunnantalolla! Konsertissa kuullaan kuorolaisten äänestämä kokonaisuus tämän legendaarisen bändin parhaimmistoa. Mukaan menoon olemme saaneet Birdy Skirdyn, paikallista bilebändien aatelia, muutamalla puhaltajalla maustettuna. Luvassa on siis takuuvarmasti konsertillinen mahtavaa menoa! Konsertti on myös pitkäaikaisen johtajamme Johanna Laukkasen viimeinen keikka kuoron luotsaajana.
Liput konserttiin tulevat myyntiin viikolla 13. Lipun hinta on 15 euroa ja niitä voi varata osoitteesta vanajanlaulu@gmail.com. Varatut liput maksetaan ennakkoon mobilepayllä tai tilisiirrolla (ohjeet tulevat vastauksena varaukseen). Lippuja voi ostaa ennakkoon myös kuorolaisilta, sekä konserttipäivänä tuntia ennen konserttia ovelta, jos lippuja on jäljellä. Toimimme ajantasaisen koronaohjeistuksen mukaan ja seuraamme rajoituksia yleisömäärän suhteen.

julkaistu 30.03.2022



Tarunhohtoinen joulu

imageVanajan Laulun perinteinen joulukonsertti vie tänä vuonna kuulijansa joulun taruhohtoiseen maailmaan.Lähde kanssamme Kantelettaren joulutarinoihin, lentoon lumiukon kanssa, jouluun rintamalla,kolmen tietäjän matkalle seimen luo ja moniin muihin joulun kertomuksiin. Konsertissa kuullaan uutta joulumusiikkia, rakkaita perinteisiä joululauluja unohtamatta.

Konsertin käsiohjelma maksaa 15e ja niitä voi ostaa käteisellä ovelta sekä etukäteen kuorolaisilta. Konsertin kesto on n. 1h.

julkaistu 10.11.2018



Juhla vanhain perinteiden - Vanajan Laulun joulukonsertti

imageVanajan Laulun perinteinen joulukonsertti pidetään tänä vuonna tiistaina 19.12. klo 19.00 Hämeenlinnan kirkossa.
Konsertin sävelin kuoro haluaa luoda kuulijoilleen tunnelmallisen hetken joulun odotuksen keskelle. 
Kuoro myös juhlistaa 100-vuotiasta Suomea konsertin suomalaisesta joulumusiikista koostuvan ohjelmiston muodossa. Konsertissa kuullaan joulumusiikkia Piae Cantiones -sävelmistä ja kansanmusiikista tutuimpien ja rakkaimpien sävelten kautta uudempiin joululauluihin ja sovituksiin.
Kuoroa johtaa Johanna Laukkanen. Käsiohjelma 15€.

Tervetuloa joulun tunnelmaan!

julkaistu 29.11.2017



Per Musicam ad Astra 2017

Vanajan Laulu osallistuu Torunissa, Puolassa, järjestettävään kansainväliseen kuorokilpailuun 25.- 29.6. Per Musicam ad Astra- kilpailu järjestetään tänä vuonna viidettä kertaa. Vanajan Laulu lähtee kilpailemaan Kansanlaulu- ja sekakuorosarjaan.



julkaistu 06.06.2017



Lähtökuopissa -yhteiskonsertti

imageTiistaina 23.5.2017 klo 18:30 Lyseon Janne -salissa

Kolme hämeenlinnalaista, Vanajaveden opiston alaisuudessa toimivaa ryhmää suuntaa kesällä kisamaan ulkomaille. Vanajan Laulu, 40-henkinen sekakuoro matkaa kesäkuun lopussa Puolan Toruniin Per Musicam ad astra -kuorokilpailuun, jossa se kisaa sekakuoro- ja folklore-sarjoissa. Kamarikuoro VOKaali sekä vokaaliyhtye Voci Amorosi lähtevät heinäkuussa Euroopan kuorokisoihin Riikaan, Latviaan. Molemmat ryhmät kisaavat sekakuoro- ja kirkkomusiikkisarjoissa.

Konsertissa kuullaan kaikkien ryhmien molemmat kisaohjelmat. Voci Amorosin ohjelmat koostuvat renessanssimusiikista ja uudemmasta suomalaisesta vokaalimusiikista. VOKaalin kisaohjelmat ovat monipuolinen kattaus vokaalimusiikkia eri aikakausilta. Vanajan Laulun ohjelmissa pääosassa on suomalainen kansanmusiikkihenkinen kuoromusiikki.

Konsertin väliajalla on kahvitus. Liput konserttiin ovat 15/10 euroa ja niitä voi ostaa etukäteen kuorolaisilta sekä ennen konserttia ovelta.

julkaistu 07.05.2017



Mitä kuuluu Betlehem? Vanajan Laulun joulukonsertti

Vanajan Laulun perinteinen joulukonsertti pidetään tunnelmallisessa Hämeenlinnan kirkossa maanantaina 5.12. klo 19. Konsertissa kuullaan niin iloista kuin hartaampaakin perinteistä joulumusiikkia. Mausteena ohjelmassa myös slaavilaisia sävyjä mm. Rahmaninovilta ja Pärtiltä. Konsertin johtaa Johanna Laukkanen.

Liput 15€ / 10€(eläkeläiset, opiskelijat, koululaiset)

Konserttiin saa lippuja ennakkoon kuorolaisilta sekä Aulangon Apteekista ( Viipurintie 34) ja Suutari Sepon liikkeestä (Palokunnankatu 12).

Tervetuloa joulun tunnelmaan!

image

julkaistu 14.11.2016



Kuorot Kuutamolla

16.9. Hämeenlinnalaiset kuorot ja lauluyhtyeet kiertävät keskustan kuppiloita ja ravintoloita esittäen maistiaisia ohjelmistostaan. 

Vanajan Laulu esiintyy:

Klo 21.15 Skogster

Klo 22 Wanha Pankki

julkaistu 13.09.2016